keskiviikko 16. heinäkuuta 2008

Matkalla jossain Suomessa

Jossain matkanvarren kahvilassa luin Etelä-Savoa. Siellä valitettiin, että lomailevasta Suomesta ei keksi kunnon uutisia. Takavuosien suosikeista, Ruokolahden leijonasta ja Liekki-sonnista, ei ole enää iloa. Maastohiihdon dopingit eivät jaksa kiinnostaa keskellä kesää.

Minulla on jokunen ehdotus. Toimittajat voisivat ottaa soittokierroksen ympäri Suomea. Lukemattomista rippileireistä voi hyvinkin löytyä yksi, jossa rippikoululaisia on kohdeltu epäasiallisesti (heitelty käpyjä rippikoululaisten päälle) tai jossa joku rippikoulun vetäjä on toiminut sopimattomasti (esimerkiksi näyttänyt alle 18-vuotiailta kielletyn Jeesus-filmin).

Helsingin lehden malliin voidaan tehdä kahtena peräkkäisenä päivänä artikkeli rippileiriltä ja protuleiriltä. Rippileirijutussa keskitytään tupakointisääntöihin. Protujutussa ongelmaa ei mainita ollenkaan. Sen sijaan kiitetään sitä, kuinka protuleirillä ei opeteta mitään (ei varsinkaan ulkoläksyjä). Siellä ainoastaan keskustellaan henkevässä ja pakottomassa ilmapiirissä.

Ei kommentteja: