lauantai 30. elokuuta 2008

Kuolema on julkinen asia

Joku on keksinyt näppärän liikeidean: on käynyt kuvaamassa hautausmailta kiviä, on laittanut kuvat nettiin, ja nyt kuka tahansa saa kirjoittaa netissä muistokirjoituksen ja sytyttää eurolla kahdeksi viikoksi kynttilän kuvan viereen.

Virtuaaliset kynttilät tuntuvat rahastukselta, mutta joku saattaa hyvinkin olla onnellinen siitä, että voisi edes netissä näyttää lapsenlapsilleen oman isomummunsa hautakiveä, joka on saavuttamattomissa jossain Kainuun perillä.

Uutisten mukaan tietosuojavaltuutettu epäilee nyt, että sivusto rikkoo henkilötietolakia, julkisuuslakia, hautaustoimilakia ja ties mitä.

Kyllä siinä saa suojavaltuutettu taivutella lakeja mieleisikseen, että joku ei saisi valokuvata hautakiviä. Ne ovat julkisilla hautausmailla kenen tahansa nähtävissä. Niiden äärellä saa satunnainen matkailija seisoskella niin pitkään kuin haluaa ja laittaa vaikka kukat siihen.

Eikä ihmisen kuolema sitä paitsi ole mikään yksityinen asia. On päinvastoin koko yhteiskunnan etu, että kuolleet tiedetään kuolleiksi. Saman tien voitaisiin kieltää sanomalehdestä kuolinilmoitukset. Niissä on sukulaissuhteisiin liittyviä henkilötietoja paljon enemmän kuin hautakivissä.

Isävainaani kiven saa minun puolestani kuvata kuka tahansa. Ei siinä rikota hänen yksityisyyttään, ei minun eikä kenenkään muun.

Mutta millä oikeudella minua kuvataan johonkin nauhoittavaan turvakameraan, kun menen rautatieasemalle kiivetäkseni Helsinkiin vievään junaan? Minun kulkemiseni eivät kuulu kenellekään niin kauan kuin olen laillisilla, hyväksyttävillä asioilla.

perjantai 29. elokuuta 2008

Tehty mikä tehty

Kaataessani maitoa kahviin tuli mieleen: nyt sitä ei enää saa
sieltä pois. Tehty mikä tehty.

maanantai 25. elokuuta 2008

Mauttomia rukouksia

Olympiavoittoa rukoileva urheilija on säälittävä hahmo siinäkin tapauksessa, että hän rukoilisi hurskaasti "älä anna tänään kenenkään epäonnistua". Kilpaurheilu perustuu aina jonkun onnistumiseen ja jonkun epäonnistumiseen.

Vielä mauttomampaa on, jos opiskelija paikkailee lukemisensa puutteita rukoilemalla hyvää tenttitulosta tai urheilija yrittää korjata harjoittelunsa heikkoudet sopimalla tuloksista kahdestaan Jumalan kanssa.

Jos Jumala laitetaan ratkomaan urheilukilpailuiden tuloksia, hänet alennetaan niiden vanhempien tasolle, jotka tarpeettomasti sotkeentuvat lastensa leikkeihin. Jumalan kaikkivaltiuteen sopii hyvin se ajatus, että hän ymmärtää olla puuttumatta joka asiaan.

perjantai 22. elokuuta 2008

Pitääkö ummistaa kun katsoo Boltiin?

Facebook-kaverini sanoi ihastuneensa pikajuoksukuninkaaseen Usain Boltiin. Minunkin on pakko myöntää, että miehessä on jotain kiehtovaa. Satasen juoksussa hän jo kahdeksankymmenen metrin kohdalla iskee rintaansa ja rupeaa tuulettamaan, vaikka lopulta juoksee maailmanennätyksen ja kaiken huipuksi kengännauhat auki.

Yhtä suvereenia tyyliä en muista nähneeni vuoden 1986 jälkeen, kun Diego Armando Maradona juoksi puolesta kentästä koko Englannin puolustuksen läpi ja teki vuosisadan maalin.

Boltin kiehtovuudessa on kuitenkin iso varjo. Tässä on menettänyt liian monta kertaa viimeisenkin uskonsa urheiluun. Enää en edes epäile, vaan sisimmässäni olen varma, että Bolt on tullut kisoihin apteekin kautta. Siitä oli tuolle FB-kaverille pakko kommentoida.

"Älä pilaa mun täydellistä mielikuvaa siitä miehestä. Suljen silmäni mieluummin todellisuudelta", vastasi kaveri.

Näin surulliseksi elämä on mennyt. Liian usein ilo ja innostus ovat mahdollisia vain sillä ehdolla, että ummistaa silmänsä totuudelta.

torstai 21. elokuuta 2008

Vuosipäivänä: kun unelmat kuolivat

Vain harvojen historian tapahtumien vuosipäivät ovat jääneet mieleeni. Ranskan vallankumous oli 14. heinäkuuta. Chilen sotilasvallankaappauksen päivämäärä oli 11. syyskuuta, ja Suomi tietysti itsenäistyi 6. joulukuuta.

Vielä muistan, että Neuvostoliitto miehitti Tsekkoslovakian 21. elokuuta. Se päivä on tänään, ja sen muistan joka kerta. Tänään tuosta tapahtumasta on kulunut tasan 40 vuotta.

Kun panssarit vyöryivät Prahan kaduille, olin kymmenen vanha poikanen. Silloin havahduin siihen, että maailma on paha. Maailmasta oli kauneus poissa. Silloin ensimmäisen kerran tajusin, että kaikki eivät sallisi ihmisten yhteisten unelmien elää.

maanantai 18. elokuuta 2008

62 miljoonaa ihmistä

Pari viikkoa sitten kerrottiin, että Alexander Solzhenitsyn on kuollut. Nuori polvi ei enää tiedä, kuka hän oli (enintään että joku venäläinen kirjailija, kai), mutta kaikille 1900-luvulla syntyneille hänen pitäisi olla niin tärkeä hahmo, että liikenne olisi kuulunut pysäyttää heti kuolinuutisen jälkeen.

Ilman Solzhenitsyniä emme tietäisi juuri mitään siitä, millainen koneisto jauhoi Stalinin kaudella 62 miljoonaa ihmistä kuolemaan.

Suomen historian häpeällisimpiä vaiheita on taas se, että kustannusyhtiö Tammi ei katsonut tarpeelliseksi julkaista hänen Vankileirien saaristoaan. Selittelyt olivat säälittäviä, sillä kaikki tiesivät, että kyse oli itsesensuurista.

Kirja kuitenkin suomennettiin ja julkaistiin Ruotsissa. Sieltä sitä tuotiin Suomeen. Ei sentään kielletty kauppoja myymästä eikä ihmisiä ostamasta.

Kuusitoistavuotiaana poikasena kävin omilla varoillani ostamassa kirjan. Yhä muistan tunteen, kun pitelin opusta ja ajattelin: "Ette voineet estää minua saamasta tätä käsiini."

perjantai 15. elokuuta 2008

Valitettava tapaus

Avatessani torilla auton ovia kuulin kaupan suunnalta
kilinää. Siwassa käynyt oli pudottanut juuri ostamansa mäyräkoiran
asfalttiin. Pullot olivat tuhansina sirpaleina, ja olut vaahtosi
maassa.

Kerrassaan valitettava tapaus.

torstai 14. elokuuta 2008

Olen materiaalini vanki

14.8.2008
Olen pitänyt ehkä kymmeniä aloittelijalle tarkoitettuja kymmenen minuutin shakkikursseja. Olen kertonut niillä muutamia perussääntöjä, jotka jokaisen shakkipelaajan on tiedettävä, jotta pelaamisesta tulee yhtään mitään.

Olen puhunut nappuloiden arvoista, mutta ennen muuta siitä, kuinka shakkiasemaa on rakennettava ja mitä nappuloita kannattaa siirtää aivan aluksi.

Tiedän, että moni on päässyt näillä opeilla kelvollisen pelaamisen alkuun.

Ehkä tämän vuoksi jotkut ovat erehtyneet luulemaan, että osaisin pelata shakkia. Tämä on väärä luulo. Oikeasti olen shakkislangilla ilmaisten pelkkä "patseri", en siis lainkaan vakavasti otettava vastus.

Olen juuttunut materialismin tasolle. Koskaan en ole oppinut sitä, että toisinaan shakkipelissä on syytä luopua materiaaliedusta ja vaihtaa se liikkumatilaan tai lisäpeliaikaan. Sillä tavoin oikeat shakin pelaajat osaavat tehdä, minä en.

Shakkilaudalla olen omaisuuteni vanki. Kunpa elämässä olisin viisaampi.

maanantai 11. elokuuta 2008

Aikuiset saavat varastaa enemmän

Liikenneturva on tohtinut ehdottaa, että nuorille määrättäisiin tiukempi rattijuoppouden raja kuin vanhemmille ihmisille.

Ei kuulosta uutuudelta. Näinhän sitä on aina tehty.

Aikuiset saavat varastaa enemmän kuin nuoret. Sitä kutsutaan kaupankäynniksi.

Aikuiset saavat tehdä enemmän ilkivaltaa kuin nuoret. Sitä kutsutaan asemakaavaksi.

Aikuiset saavat harjoittaa enemmän väkivaltaa kuin nuoret. Sitä kutsutaan sodankäynniksi.

tiistai 5. elokuuta 2008

Liian hyviä

Kirjoitan rippileiriltä. Täällä elämän laboratorio-oloissa törmää välillä kummallisiin ongelmiin.

Olen miettinyt isosten aamusaarnoja, jotka ovat leirin alussa olleet suorastaan liian hyviä. Vaarana on, että ne kohottavat osaamisen niin korkealle, että mikään en enää riitä ja että aivan tavalliset nuoret eivät niihin enää kykene. Suorittaminen ei saa koskaan nousta sellaiselle tasolle, että siihen lakkaa yltämästä ilman kohtuuttomia ponnisteluja.

Niinpä tämän aamun vuorossa ollut isonen sai ohjeen: ”Tee huonompi.”

Jalkapallossakin olen sympatiseerannut suurimman suosikkini Brasilian ohella aina myös saksalaisia. He eivät ole ikinä koettaneet olla taiturimaisempia kuin oikeasti ovat.

Liian korkealle pyrkiminen ja sen mukana tuleva sietämätön ahdistus voi olla monen ihmisen suurin onnettomuus. Lievä periksi antaminen elintasossa, koulumenestyksessä, uratavoitteissa ja asunnon mahtavuudessa voisi tuottaa sen rentouden, että elämä alkaisi taas hengittää ihmisen tahtiin.