torstai 9. huhtikuuta 2009

Olof Palme on jo unohdettu

 
Näinä päivinä kirkoissa muistutetaan tapahtumista, joiden perimmäiseen merkitykseen se on aina luottanut. Kirkolla ei voi olla tärkeämpää tehtävää kuin tämä muistuttamisen haaste.

On käytävä ikuista sotaa unohdusta vastaan, joka häikäilemättömästi tuhoaa vanhaa tehdäkseen tilaa uudelle. Vain kaikkein tärkeimmät tapahtumat säilyvät muistissa.

Tänä vuonna on kulunut 23 vuotta siitä, kun Ruotsin pääministeri ammuttiin kadulle. Hetkeksi maailma pysähtyi. Kuulin murhasta jyväskyläläisellä kioskilla, kun tuntematon mies kysyi minulta: "Oletko kuullut, että Olof Palme on murhattu?"

Moni muukin sai tietää tapauksesta, kun joku vieras ihminen kertoi siitä. Palmen murha sai tuntemattomat puhumaan toisilleen junassa ja linja-autossa.

Päätoimittaja Aimo Kairamo kirjoitti: ""Olof Palme ei kuole koskaan. Hänen murhaajansa juuri varmistivat hänen kuolemattomuutensa. Siitä puhutaan vielä tuhannenkin vuoden päästä, jos maapallolla elämää on."

Olen juuri kysynyt kymmeneltä viisitoistavuotiaalta nuorelta, tietävätkö he kuka mahtoi olla Olof Palme. Yksikään ei tunnistanut nimeä.
 

1 kommentti:

Tommi M. kirjoitti...

Palme toi mieleen yhden muistoni Lotjalta, sekin vuodelta 1986. Muistaakseni oltiin sen vuoden jatkiksella, kun herasin Lotjan keittiorakennuksessa uutiseen etta Kekkonen oli kuollut.

Jotenkin se oli iso juttu itselleni. Ehka siksi etta olen ikaluokkaa jolle sanat presidentti ja Kekkonen oli synonyymeja. Mutta veikkaampa etteivat nykypaivan 15-vuotiaat paljoa tieda UKK:stakaan.