keskiviikko 23. syyskuuta 2009

Parempaa kuin mikään muu

Luen Dostojevskin Rikosta ja rangaistusta paraikaa viidettä kertaa, ja vielä useammin olen lukenut Karamazovin veljekset. Tällä kertaa olen saanut käsiini uuden käännöksen.

Kirjan jälkisanoissa suomentaja kertoo romaanin virheistä: Poliisikamari on vuoroin neljännessä, vuoroin kolmannessa kerroksessa. Sonjan huone on välillä kolmannessa, välillä toisessa kerroksessa. Toisinaan Raskolnikovin kopperon ikkuna on kadulle, toisinaan pihalle päin.

Mutta tällä kaikella ei ole merkitystä: Kirjan kiihko ja syvyys vakuuttavat jälleen. Luen Raskolnikovin tarinaa pimenevässä syysillassa ja sitten yössä, 143 vuotta kirjan julkaisemisen jälkeen.

Ei kommentteja: