maanantai 30. marraskuuta 2009

Vapaa kettu vapaassa kanatarhassa

Taas on ollut Sastamalassa liikenneonnettomuus, jossa on ollut mukana viisi nuorta. Syynä on ollut tolkuton ylinopeus, mutta tällä kertaa selvittiin ilman kuolemantapauksia.

Jotain olisi keksittävä.

Juuri nyt on epämuodikasta epäillä ajatusta, että nykypolvi olisi vastuuttomampaa kuin entisten paratiisiaikojen ihmiset.

Kuitenkaan en ole ikinä nähnyt niin vastuutonta ajokulttuuria kuin joskus 1960‑luvun lopussa, kun nykyajan kuusikymppiset olivat nuoria ja kasikymppiset keski‑iässä.

Aikuiset miehet rehvastelivat tavalla, jota ei missään enää kohtaa. Muistan, kuinka eräskin sukulaismies, ison firman johtaja, kertoi ajaneensa Tampereelta Suomen ja Ruotsin yleisurheilumaaotteluun Helsinkiin enimmillään 160 km/h:n nopeutta. Autona oli Chevrolet, jossa oli lehtijouset ja jäykkä taka‑akseli. Tie oli kapea mutta autoja täynnä. Ohiteltavaa oli paljon, ja tuskin kenelläkään oli turvavöitä. Turvatyynyjä ei ollut edes scifileffoissa.

Setämies kiisi mutkaisia sorateitä kuplavolkkarilla sadan kilometrin nopeutta. Toinen käsi oli ratissa, toisella hän veteli tupakkaa. Istuin siinä vieressä, ja hän oli tyytyväinen kun pikkupoika ihaili.

Komeaa se oli. Olihan saatu alle oma auto. Siinä oli vapaa kettu vapaassa kanatarhassa.

Vastuuttomampia aina ja joka tapauksessa

Viime torstaina Iltalehdessä oli juttu nuorten liikenneonnettomuuksista. Alla oli mielipidekysely: "Ovatko nuoret vastuuttomampia?"

Kun kaikkiaan 1716 ihmistä oli vastannut kysymykseen, 91 % oli sitä mieltä että, nuoret ovat vastuuttomampia.

Kyselyssä ei kerrottu, mihin nuoria verrattiin; entisaikojen nuoriin vai nuorten vanhempiin vai viidakon apinoihin.

Ja mitä väliä sillä onkaan. Vanhojen ihmisten enemmistö on aina sitä mieltä, että nuoret ovat vastuuttomampia riippumatta siitä, mihin heitä verrataan. Ihan vain periaatteesta.

Ja koska tätä vastuuttomuuden lisääntymistä on jatkunut vuosisatojen ajan, millainen vastuullisuuden taivas mahtoikaan olla Jukolan veljesten nuoruuden aika tai peräti muinainen Rooma? Ja millainen vastuuttomuuden helvetti mahtaa olla maailma sadan vuoden kuluttua?

Ja tämän kirjoitin siitä huolimatta, että taas on Kangasalla ollut surullinen kolari.

torstai 26. marraskuuta 2009

Ihmishenget eivät pelastu

Aamun uutisten mukaan suolan käytön puolittaminen pelastaisi miljoonia ihmishenkiä.

Minun elämänkokemukseni pohjalta tämä ei ole mahdollista. Varmaan tuo puolitus pidentäisi ihmiselämää.

Itse perustotuus ei kuitenkaan muutu: lopulta ihmishenget menevät, syömmepä jotain tai olemmepa syömättä.

sunnuntai 22. marraskuuta 2009

Maailma kääntyi ympäri

Ehkä syyllistyn monen muun ihmisen tavoin siihen, että sijoitan kadonneen onnen ajan jonnekin menneisyyteen, jota ei oikeasti ole ollut olemassakaan.

Siitä huolimatta uskon, että on ollut aika jolloin talous ei ollut samanlainen itseisarvo kuin nykyään; rahaa uhrattiin siihen, että inhimillinen hyvä mahdollistuisi.

Sittemmin maailma on kääntynyt ympäri: inhimillisyys uhrataan, jotta raha mahdollistuisi.

torstai 19. marraskuuta 2009

Aina ajankohtainen George Orwell

Olin päättänyt, että lukisin George Orwellin kirjan Vuonna 1984 juuri kirjan nimikkovuonna, mutta kun aika vihdoin koitti, julkisuudessa puhuttiin niin paljon Orwellista, että jutut alkoivat ärsyttää. Kirja on minulta edelleen lukematta 25 vuotta myöhemmin.

Samalla teos tuntuu entistäkin ajankohtaisemmalta. Iso veljen (Big Brother) käsite tulee sieltä, ja juuri Orwell on kiinnittänyt huomiota siihen, että sanat muutetaan propagandassa vastakohdikseen ja niin maailma saadaan näyttämään mieleiseltä. Orwell kirjoittaa siitä, kuinka "sota on rauhaa, vapaus on orjuutta ja tietämättömyys on voimaa".

Tuore esimerkki orwellmaisesta kielenkäytöstä on kaupan sunnuntaiaukiolojen muuttaminen kutsuminen "kaupan vapauttamiseksi". Jostain näkökulmasta se voi tietysti olla myös vapauttamista, mutta tämä näkökulma on hyvin rajallinen ja sitä myötä propagandistinen.

Lakimuutos on taas yksi askel siihen suuntaan, että hiilidioksidipäästöjä vapautuu ilmakehään ja perheenäiti vapautuu lapsistaan mennäkseen sunnuntainakin töihin.

Eikä huono ole myöskään toisen kirjailijan Bertoldt Brechtin lausuma: "Vapaa kettu vapaassa kanatarhassa."

tiistai 17. marraskuuta 2009

C-kirjaimen merkitys

Joskus lukiovuosinani aika monet ystäväni olivat aktiivisesti mukana järjestössä, jonka nimi oli International Christian Youth Exchange eli ICYE eli Kansainvälinen kristillinen nuorisovaihto.

Se järjesti vaihto‑oppilaspaikkoja, ja toisin kuin muut järjestöt tuohon aikaan, se tarjosi mahdollisuuksia viettää vuosi jossain muuallakin kuin Amerikassa.

Silloin kysyin eräältä ystävältäni, joka oli mukana järjestön toiminnassa, mitä se C siinä oikein merkitsee. Hän vastasi, että käytännössä ei juuri mitään.

Sittemmin järjestön nimessä "Christian" on muuttunut sanaksi "Cultural".

Niin siinä tuppaa käymään, jos liuosta aina vain lantrataan.

perjantai 13. marraskuuta 2009

400 sivua, eikä tapahdu juuri mitään

Yksi tämän syksyn hätkähdyttävimmistä uutisista kuultiin eilen, kun Finlandia‑ehdokkaat valinnut raati kertoi lukemistaan 130 suomalaisesta kirjasta.

Niissä on raadin mukaan erittäin usein väkivalta‑ tai jännitysjuoni huolimatta siitä, minkälaisesta kirjasta oli kyse: "Murhia, itsemurhia, tappoja, kuolemantuottamuksia, silpomisia tai vakavia väkivallantekoja oli kirjoissa keskimäärin yli yksi romaania kohti."

Sitäkin ilahduttavampaa, että valittujen kirjojen joukossa on Antti Hyryn romaani Uuni. Siinä mies muuraa tiili kerrallaan uunia ja saa sen valmiiksi, kun 400 sivua on kulunut. Muuta kirjassa ei ilmeisesti tapahdukaan.

En ole lukenut Uunia, mutta kovin samanlainen Aitta on jättänyt minuun jäljen: Mies päättää rakentaa aitan. Hän ostaa hirret, siirtää ne rakennuspaikalle ja kokoaa rakennuksen. Juonesta muistan vain kaksi kohtaa, jossa kerronta tiivistyy. Toisen kerran mies lähtee maakuntaan ostamaan päreitä. Eräässä talossa hän pitää hintaa kalliina eikä osta. Toisen kerran hän putoaa aitan katolta, eikä häneen satu.

Tämä tuntuu niukalta aineistolta kirjan juoneksi, mutta tällaista elämä useimmiten on.

Kirjan lopussa mies tarkastelee aittaansa: "Aitta seisoi niin kuin ei mitään. Siinä se on niin kuin se ei olisikaan. Siinä on kaikki, mitä aittaan kuuluu, eikä kuitenkaan mitään, vain harmaita ohuita hirsiä. Se on harva ja vähä laho, eikä siellä ole paljon mitään sisällä, enkä oikeastaan sitä tarvitse."

keskiviikko 11. marraskuuta 2009

Riisutaan symbolit ja tulee tyhjää tilalle

Budapestin suurella Moskovan aukiolla olen miettinyt, millä tavoin tuo aukio mahtoi liittyä Unkaria vahvasti ohjailleen Neuvostoliiton valtakauteen. En tarkkaan tiedä. Joka tapauksessa tuokin suureellinen aukio kuvaa hyvin sitä, miten tyhjiä olivat Neuvostoliiton symbolit.

Seiniltä poistettiin krusifiksit ja pyhät kuvat, ja myös kaikki se, mikä jollain tavoin muistutti vanhoista hallitsijoista ja syrjäytetystä kulttuurista.

Ei tyydytty riisumaan vain seiniä, vaan ajettiin katepillareilla vanha maailma kumoon. Syntyi suuria aukioita ja leveitä katuja.

Mitään muuta ei sitten saatukaan aikaan. Uudet rakennukset olivat mahtailevan muodottomia möhkäleitä. Neuvostovallan symbolit olivat sisällällisesti niin köyhiä, että kun ne Berliinin muurin ja muiden kontrollikeinojen sortuessa yhtäkkiä tulivat heitetyiksi sivuun, kukaan ei jäänyt niitä kaipaamaan.

sunnuntai 8. marraskuuta 2009

Kommunikaatiokatkos

Yöllä heräsin muistelemaan novellia, jonka aiheena oli jossain Tyynen meren saarella ollut radioasema. Kuvattuaan ensin radioaseman arkea ja siellä toimitettuja ohjelmia teksti päättyi yllättäen kertomaan, että radioaseman teknisessä laitteistossa oli ollut vika, jonka vuoksi yksikään lähetys ei ollut vuosiin mennyt maailmalle.

En muista novellia, joka olisi murskaavammin kuvannut ihmispuuhien tarpeettomuutta.

Päätin etsiä tekstin käsiini, ja luulin sen löytyvän vuonna 1980 julkaistusta ranskalaisen kirjallisuuden valikoimasta Varjo tai kevyt valo. Ei se siellä ollut. Suotta selasin tuota kirjaa.

Ja niin oli minun vuoroni tuntea elämän turhuutta. Ei ollut aavistustakaan, mistä löytäisin tuon perin harvojen tunteman tekstin. Ehkä sen olemassaolosta ei Suomessa tiedä minun lisäkseni kukaan muu kuin novellin kääntäjä.

Toisaalta juuri tässä kohtalossa teksti toteuttaa itsensä: sillä on yksi lukija, ja hänkin on sen hukannut.

keskiviikko 4. marraskuuta 2009

Omituisia tulkintoja

Tätä kirjoittaessani istun linja-autossa. Olen tullut Espanjasta kotiin ja koetan selvittää, mitä Suomessa ja maailmalla on tapahtunut.

AC Milan ja Real Madrid pelasivat tasan. Suomessa puhutaan ministerien "kierrätyksestä" - kummallinen sanavalinta; eikös tuon pitäisi liittyä lähinnä jätehuoltoon?

Naapuripenkin mies vastaa puhelimeen. Hänen kaverinsa soittaa, ja mies vastaa olevansa Pariisissa. Sekin on omituinen tulkinta. Minun nähdäkseni olemme Helsingin ja Tampereen välisellä moottoritiellä.

tiistai 3. marraskuuta 2009

Kilimanjaron kadonneet lumet

Kaikista ympäristöön liittyvistä uutisista surullisimmaksi minut tekee tieto siitä, että lähimmän kahdenkymmenen vuoden kuluessa Afrikan korkein vuori Kilimanjaro menettää lumipeitteensä. Suren valkoisten huippujen katoamista samaan tapaan kuin ikävöin kaatunutta pihapuuta tai kissan suuhun päätynyttä pihalintua, jolle olen askaroinut pöntön. Luulen, etten totu ajatukseen ikinä.

Kilimanjaron lumissa ei nimittäin ole kyse vain muuttuneesta maisemasta, vaan myös siitä, että huippujen valkoisuuden kadottua ei voi enää matkustaa Afrikkaan tarkistaakseen, millainen näkymä Ernest Hemingwaylla oli mielessään, kun hän kirjoitti maailmankirjallisuuden parhaimpiin kuuluvan novellin Kilimanjaron lumet.

Sen petiitillä painetussa ensimmäisessä kappaleessa Hemingway kertoi lähelle vuorenhuippua jäätyneestä leopardinraadosta. Hemingway ihmetteli, mitä leopardi oli sieltä hakenut.

Ilmastomuutos tuo yhden mahdollisen vastauksen: se oli etsinyt sitä, mikä oli määrätty katoamaan.