perjantai 27. toukokuuta 2011

Nykyvanhemmilla ei ole paljon varaa

Suomalainen koulukuri on tuoreen OECD:n tutkimuksen mukaan heikossa jamassa. Uutinen herättää kysymyksiä koulujärjestelmän tasosta, mutta myös epäilyjä ja vastaväitteitä.

Ensinnäkin on kovin yksiulotteista selvittää sitä, kuinka nopeasti opettaja saa syntymään luokassaan hiljaisuuden. Tämä antaa selvän edun kovaääniselle upseerityypille. Oppilaat ehkä sulkevat salaman nopeasti suunsa, mutta tämä ei takaa sitä, että oppiminen kiinnostaisi heitä jossain syvässä mielessä. Pätevämpiä tuloksia voisi syntyä vaikka sen selvittämisestä, mitä luokassa tapahtuu, kun opettaja poistuu sieltä kymmeneksi minuutiksi ja jättää koululaiset tekemään tehtäviään.

Toiseksi nykynuorten vanhemmilla ei ole paljon varaa jälkeläistensä moittimiseen eikä ole kaikilla isovanhemmillakaan. Myös OECD:n tutkimus viittaa tähän. Sen mukaan koulukuri parani useimmissa maissa vuosien 2000 ja 2009 välillä.

Omassa muistissani on kokemus Järvenpään kansalaiskoulusta (nykyiseltä Kartanon yläasteelta) vuodelta 1972 tai 1973. Luokkahuoneiden ovet lukittiin oppituntien ajaksi, koska ainoaksi tavoitteeksi oli jäänyt, että oppilaat pysyivät edes luokassa sisällä.

Pahimmillaan oman kouluni Järvenpään yhteiskoulun meno oli samanlaista noin vuonna 1970, vaikka oppilasaines oli valikoitua. Lukuisat matematiikan tunnit kuluivat siihen, että muutamaa oppilasta lukuun ottamatta koko luokka heitteli paperilennokkeja. Samanlaisia ongelmia oli muillakin tunneilla, mutta silloinen suosikkiaineeni matematiikka on jäänyt erityisesti mieleen.

Olen varma, että aika moni noista lennokkien heittäjistä paraikaa kauhistelee nykyistä tapojen turmelusta.

sunnuntai 22. toukokuuta 2011

Lufthansan lippis

Kun jokin puheenaihe muuttuu koko kansan viihteeksi, älyllisyydellä ei juhlita. Hoetaan sitä, minkä muutkin ovat sanoneet, ja jutut alkavat haista kuin seisova vesi.

Facebook on täyttynyt kommenteista, että turpa kiinni, leijonat ovat juhlansa ansainneet.

Eihän tässä siitä ole kyse, ovatko he juhlansa ansainneet. Ei ole kyse siitäkään, ovatko heidän juhlansa liian kosteita; luultavasti ne ovat samaa tasoa kuin suomalaisten nuorten miesten keskimäärin.

Sen sijaan on oleellista, onko esiinnytty väärällä tavalla, väärään aikaan, väärässä paikassa. Työpaikalla tai auton ratissa ei pidä olla humaltuneena. Varsinainen kysymys kuuluu, pitääkö TV-kameroiden edusta ja koko kansan juhla (myös lasten) laskea niiden kanssa samaan osastoon.

Jos kultamitalin kunniaksi järjestetty kansanjuhla on pelaajien osalta täysin vapaan käytöksen aluetta, sinne sitten sopinee tulla Lufthansan lippis päässä.

lauantai 21. toukokuuta 2011

Matti Pulkkisen kirjat ottivat maailmasta mittaa

Onneksi edes Helsingin Sanomat ymmärsi noteerata kirjailija Matti Pulkkisen kuoleman lähes siinä laajuudessa kuin hän ansaitsi. Matti Pulkkinen on sentään Suomen kirjallisuushistorian kovimpia nimiä ja 1980-luvun suurin tähti.

Vakava sairastuminen katkaisi Matti Pulkkisen uran, mutta neljä julkaistua romaania Ja pesäpuu itki, Elämän herrat, Romaanihenkilön kuolema ja Ehdotus rakkausromaaniksi olivat vakuuttava näyttö.

Henkilökohtaisesti Pulkkinen on ollut minulle tärkeä. Ilmeisesti hän on ainoa suomalainen kirjailija, jonka koko tuotannon olen lukenut kokonaan. Viimeistä kirjaa lukuun ottamatta olen lukenut kaikki hänen teoksensa kahteen kertaan.

Yksittäisistä Pulkkisen ajatuksista olen miettinyt erityisesti kahta; ensinnäkin sitä Pulkkisen kysymystä, onko Suomessa moottoripyöräjengien lisäksi muita yhteisöjä, joiden puolesta ihmiset olisivat valmiita kuolemaan.

Vielä enemmän olen pohtinut Pulkkisen ajatusta, että romaaneja ei pitäisi verrata toisiin romaaneihin, vaan maailmaan. Omassa elämässäni olen koettanut soveltaa ajatusta niin, että on täysin yhdentekevää, onko jonkun papin saarna parempi vai huonompi kuin jonkun toisen. Sen sijaan on kysyttävä, pitääkö se yhtä sen totuuden kanssa, joka paljastuu, kun maailmasta ja elämästä raaputetaan pintakiilto pois.

Matti Pulkkinen myös onnistui toteuttamaan ajatuksensa. Hänen jälkeensä kukaan suomalainen kirjailija ei ole kyennyt herättämään laajaa yhteiskunnallista keskustelua, joka vaatii jokaisen ajattelevan ihmisen ottamaan julkaistuun romaaniin jonkinlaisen kannan.

torstai 19. toukokuuta 2011

Kiekkokeskustelu ja farisealaisuus

Farisealaisuudella tarkoitetaan ulkokultaisuutta, tekopyhyyttä, muiden ihmisten yläpuolelle asettumista ja lähimmäisten syyttämistä sellaisista vioista, joihin itsekin on osallinen.

Tämän päivän farisealaisuutta voi olla se, että moittii keskellä lentokenttää röhjöttävän jääkiekkojohtajan käytöstä tai että sanoo pelaajien unohtaneen vastuunsa. On hyvä muistaa, että kaikki olemme joskus töpeksineet, ellemme viinan kanssa niin muuten.

Mutta: Farisealaisuutta on yhtä hyvin sekin, että syyttää muita ihmisiä moralismista ja väärästä sormen heristelystä. Toisten ihmisten yläpuolelle voi asettua myös sillä tavoin, että moittii heitä väärästä moitiskelusta.

Ja kun minä tässä sanon, että jääkiekkokeskustelun molemmilla laidoilla on havaittavissa runsaasti farisealaisuutta, syyllistyn itsekin farisealaisuuteen ja olen osa tätä muiden ihmisten yläpuolelle asettumisen keittoa.

Tämä kaikki on meissä kiinni kuin liima. Se on soluihimme kirjoitettu.

maanantai 16. toukokuuta 2011

Juhlaa ja suhteellisuudentajua

Jos jääkiekkoa aikoo juhlia, nyt sitä kannattaa tehdä, sillä Suomi voitti maailmanmestaruuden tavalla, josta adjektiivit loppuvat kesken. En muista, että mikään Suomen maajoukkue olisi missään lajissa osoittanut tällaista joukkuepeliä. Tappiosta noustiin järjestään, ja rankkarikisat voitettiin aina. Mukana oli myös hienoja yksilöitä. Mikael Granlundista voi oikeasti tulla jotain.

Juhlan keskellä suhteellisuudentaju tekee kuitenkin hyvää.

Ensinnä on hyvä muistaa, että oikeasti Suomi on maailman mestari samassa suhteessa kuin pingviini on lintu. Hehkuttamista ansaitseva maailmanmestaruus on syytä kirjoittaa yhteen, sillä vain pieni osa maailman parhaista pelaajista oli paikalla.

Toiseksi Bratislavan kisat ovat maailmanlaajuisesti olemattoman pieni tapahtuma. On enintään viisi tai kuusi maata, joissa Suomen voitto merkittävästi huomataan. Retki kansainvälisten uutistoimistojen sivuilla todistaa, että otsikot eivät ole revenneet. Maailman lounasruokaloissa Suomi ei ole noussut puheen aiheeksi.

Ihmiskunnan enemmistön silmissä jääkiekon maailmanmestaruus saa saman huomion kuin pesäpallon suomenmestaruus.

Sori.

lauantai 14. toukokuuta 2011

Jotain tolkkua rukouksille

Tuttu taksinkuljettaja kertoi kuulleensa koulukyytiläisen suusta: "Me voidaan sanoo Jeesukselle, että vaihda liikennevalot vihreeksi ja sit se vaihtaa."

Turhan usein samanlaista uskon logiikkaa kuulee myös aikuisten suusta. Kerrotaan, että rukoiltiin säiden vaihtumista; ja vaihtuivathan ne - niin kuin aina lopulta vaihtuvat.

Tarpeettomien rukoileminen ei varmaankaan aiheuta rukoilijalle itselleen suurta vahinkoa, niin kuin horoskoopit tuskin vaurioittavat niiden lukijaa. Oman vakaumuksensa siinä kuitenkin nolaa ja saa sen näyttämään pöhköltä ymmärryksen ihmisten silmissä.

Ei rukousta pitäisi käyttää itselleen kuulumattomien etujen hankkimiseen. On kohtuullista, että ihminen vain kiltisti jonottaa yhteisten sääntöjen mukaan eikä pyri jumalansa avulla kiilailemaan muiden edelle.

Eikä ole reilua, että taivaallisten suhteidensa avulla järjestää jääkiekko-otteluiden tuloksia. Tuollainen rukous muistuttaa tuomarin lahjontaa. Viisas isä ei sitä paitsi puutu lastenhuoneen peleihin eikä kisoihin, ei ainakaan niin kauan kuin leikit ovat reiluja.

tiistai 10. toukokuuta 2011

Puliukkojen tarpeellisuus

Elävään kaupunkikuvaan kuuluu, että jossain on myös puliukkoja. En osaa sanoa, mikä heidän nimenomainen tehtävänsä on, mutta olen varma, että johonkin heitä tarvitaan niin kuin myös kirkontorneja, patsaita, raatihuoneita, torikauppiaita ja kivetyksellä tepastelevia puluja. Ilman heitä kaupunki ei olisi kaupunki.

Heitä on myös omalla kylällämme. Joku heistä on ollut rippikoulussani, ja jonkun lapsen olen kastanut. Miehillä ei ole koskaan kiire, ja siksi voin syyttää vain itseäni, jos en ehdi heille mitään sanoa.

Ainakin miehillä on se tehtävä, että he muistuttavat ohi kiitävää pappia ihmisten kohdalle pysähtymisen tarpeellisuudesta.

sunnuntai 8. toukokuuta 2011

Kosken äärellä

Eilen olin villisti syöksyvän kosken äärellä. Se herättää enemmän ajatuksia kuin television uutiskatsaus tai sanomalehti.

Siinä voi tuntea, kuinka paljon tavallisessa vedessä on voimaa ja kuinka pieni on ihminen.

Voi tajuta, kuinka ääretön maailma on: vaikka koski vyöryisi siinä sata miljardia vuotta, sen vesi ei koskaan asettuisi asentoon, jossa se on jo kerran aiemmin ollut.

sunnuntai 1. toukokuuta 2011

Ihmisen pala poissa

Tänään muistelin sitä lapsuuteni lauantaita, kun mentiin isän ja vieraan kanssa saunaan. Vieraan nimi Murtosen Eemil, ja hän taisi vähän olla isän kaveri.

Saunassa Eemil otti housut jalasta. Toisesta jalasta puuttui polven alapuolelta kaikki se, mikä jalassa tapaa olla. Sinä hetkenä opin, että aha, ihmisestä voidaan ottaa noinkin iso pala pois ja silti hän jatkaa elämäänsä.