sunnuntai 24. heinäkuuta 2011

Jostain sikiää asiantuntijoita

Norjan tapahtumista kerrottiin perjantaina puoli yhdeksän uutisissa. Yksityiskohdat olivat hämärän peitossa, mutta selvää oli, että Oslossa ja jollain saarella oli tapahtunut kammottavia asioita.

Myöhemmin samana iltana kaksi asiaa mietitytti erityisen paljon.

Ensinnäkin nopeaksi reagoijaksi mainostettu Facebook pysyi asiasta hiljaa. Ilmeisesti suomalaiset vain bailasivat ja grillasivat. Naapurimaan tapahtumien rinnalla se oli groteskia.

Toiseksi hämmästytti se, että asiantuntijoiksi mainitut tietäjät kiiruhtivat julistamaan syylliseksi ääri-islamilaisen terrorismin. Epäselvää tuntui olevan vain siitä, liittyikö tapahtuma Al-Qaidaan vai johonkin irralliseen ryhmittymään. Jo samana iltana oli selvää, että niin sanotut asiantuntijat eivät olisi voineet pahemmin epäonnistua. Tuskin olisi ollut vaikea sanoa, että asiasta ei voi sanoa mitään ennen kuin siitä jotain tiedetään.

Mistä ihmeestä näitä läpiä päähänsä puhuvia terrorismin ja kaikkien asioiden asiantuntijoita oikein sikiää? – Ehkä samasta paikasta kuin talouden kehitystä ennustavia asiantuntijoita.

Joku on kirjoittanut tästä aiheesta minua paremmin. Kannattaa siksi lukea Pertti Jarlan blogi.

1 kommentti:

Esa Lakaniemi kirjoitti...

Jotenkin surkuhupaisan tuntuista että se henkilö joka yrittää puhua ihmisille järkeä on Fingerporin (Joka kylläkin on varsin mainio sarjakuva) tekijä.

Hän kun pääasiassa keskittyy vitsailemaan näistä ennakkoluuloista ja muista.

Eikä sillä, kyllä Jarlan mielipide on tähän mennessä parhaiten perusteltu. Ja vertailtavanahan tosiaan ovat kansainväliset "asiantuntijat" ja uutistoimistot.