lauantai 6. elokuuta 2011

Tosiasioita on perusteltava tosiasioilla

Itä-Suomen yliopiston historian professori Jukka Korpela on ylittänyt iltapäivälehtien uutiskynnyksen kertoessaan vanhoista ortodoksisista rukouksista, joilla miehiä on siunattu keskinäiseen liittoon.

En ota tässä nyt kantaa homoseksuaalien siunaamiseen. Olen kirjoittanut aiheesta toisaalla, eikä minulla ole aiheeseen sen enempää lisättävää.

Sen sijaan olen miettinyt Jukka Korpelan argumentoinnin tasoa. Hyviäkään asioita ei pidä perustella millä tahansa löperyyksillä.

Ensinnäkin tohdin esittää epäilyn, että Jukka Korpela ei ole suuren löydön tekijä. Näistä ortodoksisista miesparien siunauksista on kirjoitettu suomen kielellä ennenkin. Yritin etsiä taannoin lukemaani artikkelia kirjahyllyni kirjoista ja Teologisista aikakauskirjoista (ammattilehti), mutten valitettavasti löytänyt. Ehkä joku parempimuistinen onnistuisi auttamaan tässä.

Kun aikanani luin tuon sittemmin hukkaamani artikkelin, totesin sen mielenkiintoiseksi, mutta samalla ajattelin, ettei siitä pidä tehdä sen suurempia johtopäätöksiä. Tuommoista on kieltämättä ollut olemassa, mutta vuosisatojen takaisilla ortodoksisilla siunaamisilla ei voi perustella mitään asiaa yhtään enempää kuin vastapuoli voi perustella näkemyksiään muinaisilla Vanhan testamentin jakeilla. On täysin epäselvää, liittyvätkö Korpelan mainitsemat asiat millään tavoin homoseksuaalisuuteen.

Korpelan haastattelu ei todista ymmärryksestä eikä kyvystä perustella asioita etiikan kannalta.

"Ei Raamattua saa tulkita, jos ei osaa lukea sitä alkukielellä", kerrotaan Korpelan sanoneen. Jos hän on tässä kohdin oikeassa, Raamatun tulkitsijoiden joukko jää kapeaksi. Vain jokunen sata pappia saa sanoa jotain, ja muiden on oltava hiljaa. Jokaisen kristityn tehtävänä kuitenkin on tulkita Raamattua omassa elämässään ja miettiä, miten sitä on sovellettava.

Korpelan väitetään sanoneen, että Raamatussa "ei mainita edes risti-sanaa ja kansallisvaltiot, kuten Israel, on lisätty vasta 1800-luvun käännöksiin". - Tämä on sen verran pöhköä tekstiä, että ilmeisesti toimittaja on ymmärtänyt Korpelan sanoja väärin.

Korpelan kerrotaan sanoneen myös näin: "Nyky-Venäjällä on oma siunauskaava ydinohjuksille. On vaikea ymmärtää, miksi miesparia ei voisi yhtä hyvin siunata." - Maailmassa on varmaan siunattu aivan mitä tahansa. Luultavasti olisi siunattu perkeleen hiilihankokin, jos sellainen olisi jostain löydetty. Pahasta ei kuitenkaan pidä etsiä esimerkkiä. Hyvä asia päinvastoin liataan, jos sitä perustellaan vääryydellä ja kohtuuttomuuksilla.

Ainoa, mikä Korpelan ajattelussa toimii, on se, että tulevaa kirjaa varmaan myydään aika mukavasti. Ajattelun löperyydet valitettavasti toimivat niitä vastaan, jotka ovat ottaneet homoseksuaalien ahdistuksen todesta ja pyrkivät perustelemaan näkemyksensä pätevästi.

Ei kommentteja: