torstai 20. syyskuuta 2012

Bisnesluokassa voi käydä huonosti

Eilispäivän uutiset kertoivat Sonoran autiomaassa Meksikossa tehdystä lentoturmasimulaatiosta. Kokeessa käytettiin oikeaa Boeing-matkustajakonetta, joka rysäytettiin aavikolle.

Kokeessa selvisi, että kukaan koneen ensimmäisen luokan tai bisnesluokan matkustajista ei olisi selviytynyt hengissä, mutta 78 prosenttia muista matkustajista olisi jäänyt eloon. Selviytymismahdollisuudet paranivat sen mukaan mitä taaempana matkustaja istui.

Tieto ei yllättänyt. Tuon kaiken olin oppinut jo lapsuuteni junamatkoilla.

Sen sijaan mietin, kannattaako muutenkaan aina olla kärkkymässä ensimmäistä sijaa ja etummaista paikkaa. Monesti riittää, että on yleensä kyydissä mukana. Ei haittaa, vaikka tulee junan neljännessä tai viidennessä vaunussa ja saapuu asemalla muutamaa sekuntia myöhemmin. Asemalaiturille ei kuitenkaan pääse hyppäämään yhtään aiemmin kuin muut.

Tätä ajatusta sovelsin takavuosina, kun tietokoneen osia oli pakko päivittää kerran vuodessa pysyäkseen kyydissä mukana. En koskaan ostanut uusinta tekniikkaa, vaan jotain puoli vuotta vanhaa. Sain kohtuuhinnalla enkä jäänyt kärjestä oleellisesti jälkeen.

Ei kommentteja: