sunnuntai 15. joulukuuta 2013

Kuvottavaa ja totta (15/24)

Tralala oli 15 kun häntä pantiin ensimmäisen kerran. Ei mitään sen kummempaa tunnetta. Pelkästään huvin vuoksi. Hän hengaili Greeksissä muiden lähistön skidien kanssa. Ei mitään tekemistä. Istuu ja juttelee. Kuuntelee jukeboksia. Imee kahvia. Pummaa röökiä. Hiton tylsää kaikki. Hän sanoi joo. Puistossa. 3 ja 4 paria etsimässä omaa puuta ja ruohonlänttiä. Itse asiassa hän ei sanonut joo. Hän ei sanonut mitään.

Hubert Selbyn Päätepysäkki Brooklyn on ainoa kirja, jonka olen ollut vähällä jättää kesken sen tähden, että kuvottavuutensa tähden sitä oli vaikea lukea.

Tosin olen lukenut väkivaltaisempiakin kirjoja, kuten Bret Easton Ellisin Amerikan psykon, kertomuksen sadistisesta seksimassamurhaajasta. Se mässäili väkivallalla ja ihmisen mielettömyydellä. Se päästi lukijansa turistina hulluuden orgioihin.

Selbyn kirja on sen sijaan totta. Sen tapahtumat sijoittuvat New Yorkiin, jossa elämä on kenties rajumpaa kuin Suomessa, mutta rumaa on täällä Suomessakin.

Elämän karusta puolesta kertoo vaikkapa vuosi sitten saamani sähköpostiviesti: "Tässä oli oikeusjuttu, jossa oli neljä kaveria syytettynä varastetun tavaran kaupasta. Siinä ei sinänsä ollut mitään uutisarvoa, kun jokainen oli huumeiden käyttäjiä ja rahaa päivittäisannoksiin kaivattiin tonni päivässä. Jäi vain mietityttämään - yksi kavereista oli vetänyt itsensä hirteen, toinen oli ottanut vahingossa tai tahallaan sen verran reilun yliannostuksen, etteivät häntä enää maalliset instanssit päässeet kuulustelemaan. Kolmas kaveri oli sairaalassa pyörätuolipotilaana, kun diilerit olivat vauhdittaneet perintätoimiaan hakkaamalla kaverin polvet tohjoksi. Yksi sitten oli oikeudessa vastaamassa tekosistaan kokiksen voimalla hikoillen rajoitetun hetken."

Hubert Selby: Päätepysäkki Brooklyn

Ei kommentteja: