tiistai 26. toukokuuta 2015

Paheksuttu fonttilaji

Suomen tuomioistuinlaitos ja ylioppilaslautakunta ovat joutuneet skandaaliin. Kumpikin on erehtynyt käyttämään juuri nyt lukemaasi Comic Sans -fonttia (ei tosin näy kaikilla koneilla). Tämä kirottu kirjasinlaji on nähty ensin Jari Aarnion oikeudenkäynnin nimilapuissa. Viimeksi se on havaittu ylioppilastutkintolautakunnan nettisivuilla. Comic Sans on siellä valloillaan niin kuin home Suomen koulurakennuksissa. Helsingin Sanomat on tehnyt aiheesta oikein jutun.

Comic Sansin ongelmana on kieltämättä se, että tämä fonttilaji ei sovi virallisiin yhteyksiin, kun pitää olla asiallinen ja vähän tylsä. Pitkissä teksteissä se väsyttää silmiä, ja siihen myös kyllästyy. Kun sillä kirjoittaa jotain, ammattilainen ajattelee ensimmäiseksi tekstin nähdessään: "Aha, Comic Sans!"

Tämän fonttilajin suosiolle on kuitenkin täysin luonnollinen selitys, jolla ei ole mitään tekemistä ihmisten typeryyden kanssa. Comic Sans on nimittäin tavallisella kotikoneella ainoa fontti, joka muistuttaa käsin kirjoitettua tekstiä. Se ilmaisee kaipuuta aikakauteen, jolloin koneet eivät olleet ihmisten välissä ja ihmiset toimittivat asiansa kasvokkain. Alkuaan Comic Sans suunniteltiinkin näyttämään sarjakuvien käsintekstaukselta.

Ammattilaiset ja yliviisaat eivät aina huomaa elämän kaikkia puolia.

Yhden kerran olen saanut jonkin kirjeen ulkoasusta laajaa, positiivista palautetta. Tämä tapahtui, kun pari vuotta sitten postitimme isolle joukolle yli 20-vuotiaita nuoria kirjeen. Omakätisten allekirjoitusten yllä ei ollut yhtään kuvaa, ei väriä, ei mitään muutakaan tehokeinoa. Siinä oli vain ajateltuja lauseita, jotka oli kirjoitettu ikivanhalla Courier-fontilla. Viestin yksinkertainen ulkoasu onnistui vahvistamaan sitä, mitä halusimme sanoa: ehkä muotomme on houkuttelematon ja kankea, mutta meillä on ajatus.


Ei kommentteja: