tiistai 15. joulukuuta 2015

Kaikkea päätösvaltaa ei pidä rysäyttää yhdessä yössä

Tuoreen uutisen mukaan alle 16-vuotiaat EU-kansalaiset voivat joutua kysymään vanhempien luvan esimerkiksi Facebookin, Instagramin ja Snapchatin käyttöön, jos uusi ehdotus menee EU:ssa läpi.

En kannata.

Ensinnäkin tämä saa nuoret huijaamaan ja opettaa sillä tavoin epärehellisyyttä ja lakien halveksuntaa.

Toiseksi tämä ehdotus on ristiriidassa liian monien ihmisten oikeuskäsityksen kanssa.

Kolmanneksi ei ole viisasta, että ihminen joutuu 18 ikävuoteen saakka kysymään kaikessa lupaa vanhemmiltaan, ja sitten yhtäkkiä syntymänsä vuosipäivänä saa vapauden päättää mistä tahansa itselleen kuuluvasta asiasta. Se on liian iso rysäys yhdessä yössä. Siirtymäaikaa on oltava enemänä kuin kaksi vuotta. Vapautta ja valtaa on annosteltava vähitellen. Jo alle kymmenen iässä lapsella pitää olla rajattu oikeus päättää joistakin asioistaan vanhempia kuulematta.

Neljänneksi ehdotus tulee maailmasta, jota ei enää ole, ja ilmeisesti ihmisiltä, joiden oma aika on jo mennyt ja jotka sen tähden yrittävät kontrolloida edes nuorempiensa aikaa.

Uusi tieto 16.12.2015: ehdotus on torjuttu
Uusi tieto 18.12.2015: tilanne on sekava, EU-maat voivat halutessaan pudottaa ikärajan 13 vuoteen. Ei ole tietoa siitä, miten Suomessa käy.

Ei kommentteja: