Ihmisellä on toivoa niin kauan kuin hän on kiinnostunut edes
jostain. Hätätapauksessa mikä tahansa tuhoa tuottamaton kiinnostuksen kohde
auttaa.
Esimerkiksi Jukka Kemppinen kertoi sukulaisestaan, joka oli
muistellut, millaista oli elämä Hennalan vankileirillä vuonna 1918.
Sellitoverit kykenivät aina vaivatta arvaamaan, kuka kuoli seuraavaksi, sillä
merkit olivat selvät. Tappavinta oli mielenkiinnon katoaminen, toimintahalun
loppuminen ja makuulle jääminen. Seuraavaksi lähtivät syöpäläiset ja
viimeiseksi meni henki.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti