torstai 20. lokakuuta 2016

Ilman jalkapalloa puolet maailmasta ei ole sinun

Jos jalkapallo ei kiinnosta, sulkee maailmassa miljardi ovea.

Viikolla pelattiin leirikeskuksen hiekkakentällä nuorten kanssa. Hienoa oli. Tänä aamuna luin paikalliseen puulaakijalkapalloturnaukseemme osallistuneiden joukkueiden Fish Unitedin ja Suomisäärten Facebook-sivuja. Mukavasti huvitti.

Puolelta päivin soitti Kähkösen Pentti, 70-vuotias alati vetreä pelimies. Hän oli innoissaan oman joukkueensa menestyksestä, yllätyshopeasta.

Rippilapseni taistelevat  Veikkausliigan mitaleista. Toivon menestystä.

Kaikkein parasta taisi olla, että tänään iltapäivällä menin Malmilla huoltoaseman palvelutankille. Tankkaaja sanoi olevansa brasilialainen, ja minä vein jutun jalkapalloon. Kysyin, kumpaa hän pitää parempana Garrinchaa vai Peléä. Mies vastasi empimättä että Pelé, koska hän voitti enemmän.

Siitä sai aiheen kysyä, muistaako hän Pelén sisäteräsyötön Brasilian neljänteen maaliin vuonna 1970, siihen samaan, jolla Carlos Alberto sitten niittasi pelin, ja totta kai hän muisti.

Yhtäkkiä olimme samaa hurmosta. Ei ollut kulttuurieroja, ei asiakkaan ja duunarin suhdetta, ei maahanmuuttokysymyksiä. Oli vain tuon sykähdyttävän liikkeen muisto. Yhden kerran tuo euron palkan tankkauksestaan saava brasilialainen oli minun kanssani yhtä. Me kaksi ymmärsimme toisiamme paremmin kuin ketkään kaksi muuta tässä maailmankaikkeudessa.

Se Pelén syöttö on kauniimpi kuin Titicacan sinisyys, auringonlasku Välimerellä tai kesäinen Punkaharju.

Vain jalkapallo saattoi antaa tuon kokemuksen.

Ei kommentteja: