lauantai 26. marraskuuta 2016

Seikkailut seikkailuina

Yleisradio uutisoi, kuinka kaksi jyväskyläläistä miestä on menossa toista kertaa pakettiautoineen Ukrainaan jakamaan joululahjoja.

Tulossa on varmaan kiva seikkailu, mutta ei tässä auttamisen tavassa ole mitään järkeä. Sitä kuvaa miesten laulahdus viime vuoden matkasta: "Ei oikein tiedetty mihin oltiin menossa ja ketä piti tavata."

Jos haluaa oikeasti saada omalle ulkomaiden avustukselleen jotain tehoa, ainoa keino on lahjoittaa rahaa luotettaville järjestöille, joilla on tarkat tiedot todellisista avun tarvitsijoista ja paikalliset olot tuntevia ammattilaisia sitä apua jakamassa. Itse olen kanavoinut apuni erinomaiseksi tunnustetun Kirkon ulkomaan kautta.

Totuus on melko usein varsin arkista eikä niinkään raflaavaa. Viisaimmin nämäkin miehet tekisivät, kun sijoittaisivat Ukrainan matkansa autokulut avustuksia jakavalle pankkitilille ja käyttäisivät säästyneen ajan vaikkapa lähipiirinsä unohdettujen muistamiseen.

Seikkailut on viisainta pitää seikkailuina ja ihmisten auttaminen ihmisten auttamisena.

Ei kommentteja: