lauantai 10. joulukuuta 2016

Sensuuria tai muistinmenetys

Piti hakea netistä jouluaiheisen kortin kuva. Googlasin sanan "joulukortti" ja valitsin edelleen kuvanhaun. Pian oli ruudun täydeltä joulukortteja.

Suosituimmat aiheet olivat joulupukki ja kynttilä. Niiden lisäksi oli lumimaisemia, poroja, lintuja, joulukuusia, jäniksiä, porsas, joulukoristeita, koiria, resepti, tonttuja, apina, lumiukko, kissoja, hevosia, peräkärry, kettu, lapsia, tietokone, balettitanssija ja piparkakkuja. Olihan siellä yksi kirkkokin.

En tiedä, millä sanalla kutsuisin tuota listaa, jonka kuvilla muistutetaan joulusta. Ehkä siinä on kyse muistinmenetyksestä, tai sitten se on sensuuria.

Jotain Neuvostoliiton kaltaista siinä on. Siellähän ei saanut kertoa esimerkiksi siitä, että Viro oli joskus ollut itsenäinen kansakunta.

Ei kommentteja: