keskiviikko 31. toukokuuta 2017

Sitkuttaminen

Käytin Pentti Saarikoskea käsittelevään väitöskirjaani kaksi vuotta. Juuri mihinkään muuhun ei ollut aikaa tuon prosessin aikana. Tämä tarkoitti sitä, että omassa kielimaailmassani syntyi käsite "Saarikosken jälkeinen elämä", jossa purkaisin kaikki tuonnemmaksi jätetyt.

Päästyäni nyt maaliskuussa Saarikoskesta eroon olin keskellä tekemättömien asioiden sumaa. Niinpä aloin unelmoida Saarikosken jälkeisen ajan jälkeisestä ajasta. Ajatuksiini ilmestyi lause: "Teen sen sitten, kun pääsen näistä Saarikosken vuoksi tekemättömistä asioista eroon."

Lauseessa on kaksi oleellista sanaa "sitten kun". Eräältä tutultani olen oppinut tilannetta kuvaavan sanan "sitkuilu.

Itsepetos ei ole kaukana, kun elämän oletetaan alkavan aina seuraavan nurkan takana. On kitkerä totuus, että sitkuttamisella se ole sielläkään, vaan seuraavan takana ja aina seuraavan takana, ja viimein kierretään loputonta ympyrää.

Pää on sekaisin, ja ihminen kysyy mitenkäs minä tähän oikein tulinkaan.

Ei kommentteja: