tiistai 28. marraskuuta 2017

Ehkä Suomen ainoa sairauspäiväkirja Nokian vesikriisin ajoilta

Nokian vesikriisin alusta on kulunut tänään kymmenen vuotta. Aiheesta on kirjoitettu paljon, mutta tiettävästi on olemassa vain yksi sairastuneiden näkökulmasta kertova päiväkirjamuotoinen teksti. Sen tekijä Susanna Schultz. Tämä erinomaisesti kirjoitettu muistelma julkaistiin aikanaan Pirkkalan nuoren seurakunnan lehdessä Kahvi ja pulla, mutta se ansaitsee tulla huomatuksi laajemminkin.


Nokia pysähtyy:
perjantai 30.11.

Elellään normaalia perjantaiarkipäivää. Keittelen rauhassa kahvit kun olen saanut yksivuotiaan prinsessamme päiväunille. Laitan pesukoneet jylläämään ja istahdan lukemaan päiväpostin kahvikupin äärelle.

Puhelimen pärinä havahduttaa minut, ystäväni soittaa ja kysyy olenko kuullut että vettä ei kannata käyttää. Ihmettelen asiaa ja totean että kyllä meidän hanasta ihan kirkasta vettä tulee. Naurahdamme asialle joka ei tunnu kuuluvan meille, ehkä jonkun putket reistailee. Juttelemme tovin saman ikäisistä tyttäristämme. Laitan tytärtäni auton istuimeen kun puhelin pirisee jälleen.

Toinen ystäväni kehottaa vakavana olemaan juomatta vettä, joku on siitä sairastunut. Päätän ottaa asian vakavasti ja lopetamme puhelun nopeaan, jotta viesti saataisiin kulkemaan myös muille tuttavapiirissä. Alkuillasta puhelimeni akku on jo tyhjä koska olen koko päivän vastaillut puhelimeen ja soittanut jollekin.

Mieheni kanssa olemme yhä hieman epäuskoisia siitä että vesi olisi todellakin pilaantunutta. Yöllä herään kamalaan vatsakipuun, mahassa kuplii ja vatsa kramppaa oudosti. Otan särkylääkkeen ja nukahdan.


Sairastuminen:
lauantai 1.12.

Lauantai aamu valkenee, vatsa on aivan sekaisin ja olo hieman omituinen. Vanha työkaverini soittaa ja kertoo heidän koko perheensä olevan huonossa kunnossa, vatsatauti on iskenyt rajuna kaikkiin yön aikana. Oireiden kuvailu sopii hyvin yöllisiin vatsan väänteisiin. Muistelemme keittäneemme kahvit juuri torstai- iltana tuosta saastuneesta vedestä.

Lähdemme tyttäremme ja avopuolisoni kanssa vedenhakureissulle, ikävissämme saamme huomata jonoa olevan jonkin verran. Poliisit ohjaavat liikennettä. Päätämme hakea vettä tarpeen mukaan illemmalla. Jätän avopuolisoni jäähallin eteen, hän lähtee pelireissuun joukkueensa kanssa.

Kaupassa olosta ei tahdo tulla mitään, olo on niin etova. Teen pienet ostokset ja lähdemme tyttäremme kanssa kotia kohti. Kotiin päästyäni wc:stä muodostuu liiankin tuttu paikka. Päätän soittaa siskolleni ja pyytää häntä hoitamaan tytärtämme päivän jos vaikka pienet päiväunet auttaisivat olooni. Sisko tulee hakemaan tyttäremme heille ja pääsen vihdoin lepäämään.

Alkuillasta olen jo todella huonovointinen, ämpäri ja wc ovat kovassa käytössä. Ajatukset pyörivät veden ympärillä. Tarttuukohan tämä? Pitäisikö mennä lääkäriin? Kuinkahan sairastuneet vanhukset, lapset ja raskaana olevat voivat? Miten ex-työkaverini perhe voi? Onkohan heillä puhdasta vettä ja muita tarvikkeita? Kuinka Suomessa voi tapahtua tällaista?

Avopuolisoni palaa pelireissultaan ja lähtee hakemaan tyttäremme siskoltani. Pyydän häntä hakemaan gefilus-mehuja muita “vatsataudin-parantajia”. Nukahdan sohvalle jälleen.


Hampaiden kiristelyä:
maanantai 3.12.

Maanantaiaamuna oloni on entistä pahempi, sunnuntai meni kokolailla sohvan ja wc:n väliä rampaten. Mikään ei oikein pysy sisällä. Uupumus, viha ja katkeruus alkavat saada minusta otetta.
Avopuolisoni joutuu lähtemään aamulla töihin, minun pitäisi siis selvitä riehakkaan ja energiaa täynnä olevan tyttäremme kanssa koko pitkä päivä. Mietin itkuisena puoliltapäivin olevaa lääkäriaikaani, miten selviän sinne ja takasin? ja vielä tytär kainalossa! Alan valmistumaan lääkärireissua varten jo ajoissa, koska tiedän että minun pitää säästää voimiani tekemällä vähän kerrallaan. Tyttäremme pukemiseen ja vaipan vaihtoon kuluu aikaa, en halua pestä tytärtämme tuossa saastuneessa hanavedessä ja siksi vaipanvaihtoonkin kuluu oma aikansa.

Saan vihdoin tyttäremme haalareihin ja tavarat pakattua. Puhelinkin soi taas iloisesti taskussa, en jaksa vastata. Päätän soittaa soittajalle myöhemmin takaisin. Pääsemme vihdoin lääkärille, joka katsoo minua kun aavetta ja toteaa, että en taida olla kovin reippaassa kunnossa. Lääkäri ehdottaa että menisin ensiapuun nesteytykseen, mutta totean sen olevan mahdotonta tyttäremme kanssa ja olokin on kuitenkin sellainen että pystyn nesteyttämään itse itseäni vielä kotona.

Terveyskeskuksen pihassa ja ensiavun käytäville on huonovointisia ihmisiä kymmenittäin. Hammasta purren ja itkua pidätellen katson “kuihtuneita”, apeita lapsia ja itkeviä vanhempia, mieleeni palaa viime kevät kun tyttäremme joutui nesteytykseen Taysiin sairastuessaan norovirukseen. Avopuolisoni palaa töistä, itken ilosta ja huojennuksesta kun tiedän saavani levätä rauhassa. He lähtevät veden hakuun ja kauppaan tyttäremme kanssa. Nukahdan taas sohvalle.

Herätessäni katsahdan peiliin ja päätän hoitaa itseni kuntoon. Kiloja on tippunut jo viisi. Sekoitan lääkärin “kotikonstin” eli vettä, sokeria ja suolaa. Aikas kamalan makuista mutta pikkuhiljaa lasi tyhjenee. Kaadan ison mukillisen itselleni mustikka kiisseliä ja kipitän takaisin sohvalle.


Puskaradio kuuluttaa
tiistai 4.12.

Tiistaina herään sohvalta ja olo on jo parempi, wc käynnit jatkuvat mutta jotain on jäänyt selvästi jo vatsan pohjalle. Avopuolisoni on saanut vapaa päivän töistä ja touhuaa tyttäremme kanssa keittiössä. Olen kiukkua täynnä, mietin koska meille tänne Nokialle saataisiin vastauksia ja apua. Olen kuullut eilen liikaa pienistä lapsista jotka ovat huonossa kunnossa.

Äiti soittaa päivällä ja ehdottaa että pesisimme pyykit ja muut heidän luonaan Pirkkalassa. Saunakin lämpenisi illalla jos pesuja kaipaisimme. Olen kiitollinen siitä että äidille voi mennä suihkuun ja hakemaan vettä. Alkuillasta pakkaamme pesuvehkeet mukaan ja lähdemme Pirkkalaan. Suihkuun on ihana päästä. Siellä kuluukin aikaa kun millään ei tahtoisi tulla pois puhtaan veden alta. Vesi lisäksi auttaa hieman vatsasärkyihin.

Tyttäremme on energiaa täynnä mummulan kylpyhuoneen lattialla, vesi loiskuu ja ilon kiljahdukset kaikuvat. Pitkästä aikaa minuakin tuntuu jo naurattavan. Kotiin mentäessä puhelin jälleen soi, ystäväni kertoo “puskaradiosta” juoruja ihmisten voinnista, joku lapsi olisi muka jo kuollutkin. Päätän olla uskomatta moisia uutisia, mutta ajatukset huonovointisista lapsista saavat minut epäluuloiseksi, olisiko joku kuitenkin voinut kuolla?

Herään yöllä siihen kun avopuolisoni ramppaa wc:ssä, hänenkin vatsansa on alkanut oireilla. Mietin miten pärjäämme, jos hänkin menee huonoon kuntoon.


Vapaaehtoinen nuori mies: 
keskiviikko 5.12.

Keskiviikkoaamuna avopuolisoni lähtee kuitenkin töihin, olo on kuulemma sellainen että sairaslomalle ei vielä pääsisi. Keittelen aamupuuroja tyttärellemme ja luen kaikki mahdolliset nettijutut asiaan liittyen ja päivän lehden. Tieto auttaa jaksamaan. Pian Nokian kaupungin sivuille ilmestyy teksti että vesi on kokonaan käyttökiellossa! Nappaan puhelimen nopeasti käteen ja alan soittoringin. Kaikki tutut saavat onneksi viestin nopeasti eikä kukaan mene nauttimaan vettä, edes keitettynäkään.

Mietin itsekseni että nyt katastrofi alkaa. Netin keskustelupalstoja lueskellessa menee pitkä aika. Ihmisten pelon, hämmennyksen ja ärtyneisyyden vaistoaa jokaisesta keskustelusta. Kaikkia mietityttää läheistensä ja oman itsensä terveys, jaksaminen ja pärjääminen. Moni toivoo että apua saataisiin nopeasti. Päivä kuluu aika lailla tyttäreni kanssa touhuillessa ja puhelimen äärellä.

Käyn tasaisin väli ajoin katsomassa Nokian kaupungin sivuja jotta pysyisimme tilanteen tasalla. Kaikilla Nokialaisilla on huoli puhtaasta vedestä. Monen tutun kanssa ymmärrämme että nyt on vain puhallettava yhteen hiileen ja pidettävä toisistamme huolta, varsinkin lapsista. Illalla tilanne ei ole muuttunut kummemmaksi, haemme vettä säiliöautolta ja ruuaksi olemme valmistaneet kaikkea mihin ei tarvitse vettä käyttää. Tiskiäkään ei ole, otimme kertakäyttö astiat käyttöön.

Avopuolisoni on nyt sairaana, wc on kova käytössä. Ärtyneisyys näkyy meissä molemmissa, kumpikin haluaisi saada tietoja tilanteesta enemmän. Arki on täysin sekaisin. Ovikello soi ennen yhdeksää, oven takana seisoo nuori mies vesipullojen ja desinfiointiaineen kanssa. Hän varmistaa että meillä on kaikki hyvin ja jatkaa matkaansa. Olen suunnattoman onnellinen tuosta vapaaehtoisesta miehestä, kiitollisena toivotan miehelle rauhallista iltaa ja kiitän häntä. 

Mietimme avopuolisomme kanssa että tuollainen vapaaehtois-työ voisi joskus hädän hetkellä sopia meillekin. Tuumimme että jos muulla paikkakunnalla olisi samanlainen hätä, meistä jompikumpi lähtisi auttamaan.


Suomi juhlii:
torstai 6.12.

Torstaipäivä, Suomi juhlii 90-vuotis itsenäisyyspäivää. Nokia on hiljainen, vain vesiautoilla on jonoa. Lähden Pirkkalaan äidin luo viemään pyykkiä pesuun ja käymään suihkussa. Äiti on ostanut meille kertakäyttöastioita (jotka olivat lopussa Nokialta jo keskiviikkopäivänä) ja hankkinut ämpäreitä jotta saisin puhdasta ruokavettä kotiin.

Mietin kotimatkalla että onneksi äiti asuu Pirkkalassa että saadaan puhdasta vaatetta edes päälle. Onneksi äitiin voi luottaa hädän hetkellä. Anoppi on kutsunut meidät syömään, otamme avopuolisoni mummun matkalta kyytiin. Varmistamme ensin että hänellä on kaikki tarvittava kotona, puhdasta vettä ja vesipulloja. Anoppi on laittanut jouluisia herkkuja pöytään, ruoka ei vain huonoksi onneksi maistu oikein kenellekään kun melkein jokainen on käynyt sairastamisen läpi.

Pöydässä keskustelut pyörivät vesi ongelman ympärillä. Jäähallit ja uimahallit sekä muut vastaavat on suljettu, samoin ravintolat ovat laittaneet lapun oveen. Illalla makoilemme koko perhe sohvalla, tyttäremme tosin ei jaksa kauan olla paikoillaan kun taas pitäisi mennä johonkin suuntaan...


Kaikkeen voi sopeutua:
perjantai 7.12.

Perjantaiaamuna heräämme jo aikaisin, tyttäremme on pirteänä pinnasängyssään. Kiljahdukset ja komennot pakottavat minut sängystä ylös. Tyttäreni on tyytyväinen, kun äiti vihdoin jaksoi nousta ja nyt hän pääsee leikkimään. Laittelen keittiössä aamupalaa valmiiksi ja syötän aamupurot tyttärellemme.

Olo on hieman jännittynyt, työhaastattelu on puoliltapäivin ja olo on vieläkin hutera ja peilistä tuijottaa edelleen haamu, mustilla silmänalusilla. Mietin minkälaisen kuvan haastattelija minusta saisi. Työhaastattelussa meneekin yli tunti, tulemme hyvin toimeen yrityksen johtajan kanssa. Kotimatkalla soitan heti avopuolisolleni että haastattelu oli sujunut hyvin. Taas jotakin positiivista.

Perjantai sujuu normaalin tapaan, tai niin normaaliin kun vain ilman hanasta tulevaa vettä voi päivä sujua. Käymme illalla äidin luona koko perhe peseytymässä, nämä pesureissut ovat oikeastaan vain mukavaa vaihtelua arkisiin koti iltoihin. Illalla tulee tieto, että vettä voisi aamulla käyttää jo peseytymiseen ja keitettynä ruuan laittoon ja juotavaksi.


Viikon jälkeen

Tilanne täällä Nokialla on paranemaan päin. Ehkä kohta saadaan jo vettä ihan hanastakin juotavaksi. Aika näyttää.

Ihmiset ovat jo rauhoittuneet ja sopeutuneet tilanteeseen Nokialla. On mukava huomata esimerkiksi vettä hakiessa että me todellakin puhallamme nyt yhteen hiileen ja autamme lähimmäisiämme ja naapureita pärjäämään tämän ongelman keskellä.

Olen edelleenkin kiitollinen kaikille jotka ovat olleet avuksi. Erityisen kiitollinen olen sille suojelus-enkelille joka on suojellut tytärtämme tältä taudilta. Olen kiitollinen myös sille vapaaehtoiselle joka soitti ovikelloamme ja kysyi onhan kaikki teille siellä hyvin.



Susanna Schultz

Ei kommentteja: