sunnuntai 4. helmikuuta 2018

Real, CR7 ja Benzema

Joskus on mukava spekuloida ilman oikeaa tietoa tunnustaen samalla, että voi olla täysin väärässä.

Minä spekuloin.

Real Madrid jäi lauantai-iltana Espanjan liigassa tasapeliin selvästi heikomman Levanten kanssa. Joukkue on menettänyt Espanjan mestaruuden jo tammikuussa, ja Mestareiden liigan paikan hyväksikin pitää tehdä työtä.

Viime vuonna maailman parhaaksi valittu Cristiano Ronaldo otettiin Levante-pelissä vaihtoon kahdeksan minuuttia ennen täyttä peliaikaa, eikä mikään viittaa siihen, että hän olisi loukkaantunut.

Real Madridin tilanne kertoo yhteiselämän laeista ja siitä, miten käy, kun kaikki jätetään yhden tähden varaan.

Cristiano Ronaldon tällä kaudella solmuun menneen pelaamisen mukana koko joukkue on kaaoksessa. Vaihtoehtoja Ronaldolle ei ole. Hänen rinnallaan on pelannut ranskalainen Karim Benzema, Realin hyökkääjäksi varsin keskinkertainen pelaaja. Hänestä ei ole pelastajaksi, koska hänen tärkein avunsa on siinä, että hän on ollut nimenomaan melko hyvä, muttei niin hyvä että hän olisi uhannut Ronaldon suurta egoa. Hänestä ei ole ollut hyppimään tähtipelaajan varpaille. Ronaldo on tykännyt.

Ei kommentteja: