Vastapäisellä metron penkillä tapahtui puolen tunnin aikana
vastakkaisia asioita.
Ensin kolmihenkinen italialaisperhe oli riidoissa. En
ymmärtänyt kieltä, mutta tulkintaan tarvittiinkin vain silmät. Äiti ja hänen
yli kahdenkymmenen ikäinen keikaripoikansa olivat eniten äänessä. Suomalaisjuntilta
näyttänyt isä avasi suunsa vain kerran tai kaksi ja tyytyi sen lisäksi
puhahtelemaan. Poika irvisti täydellä naamalla isälleen ja muuten väitteli
ainoastaan äitinsä kanssa.
Samalle penkillä tapahtui myös toisenlaisia asioita: Nuori
nainen istahti italialaisten lähdettyä heidän sijaansa, räpläsi kännykkää ja
luki viestejään. Yhtäkkiä hän hymyili onnellisena niin kuin hyvä olisi osunut.
Näin muuttuu maailma paremmaksi, ajatus ajatukselta, viesti
viestiltä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti